Vaikka mun instagram ja blogi onkin täynnä iloisia hetkiä ja kuvia, löytyy vaihtarielämästä se toinenkin puoli.
Multa kysytään usein, ikävöinkö Suomea ja kavereita ja perhettä siellä. Mun vastaus on kuitenkin aina etten "enpä juurikaan" ja se johtuu vaan siitä, et mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa ajatella Suomea tai ihmisiä siellä. Sit joskus on niitä päiviä, kun mikään ei vaan suju ja tekis mieli lähtee takasin Suomeen.
Mulle ehkä vaikein asia on ollut se, et oon niin paljon yksin. Vaihtarivuoden alussa mulla ei ollut juurikaan kavereita ja niinpä suurimman osan koulupäivistä olin hiljaa ja katsoin kun muut vietti aikaa kavereidensa kanssa. Oon päässyt tutustumaan erittäin hyvin siihen, mitä on yksinäisyys. Ja hitto et toivoisin et kaikilla ihmisillä vois olla edes se yks kaveri, jonka kanssa viettää aikaa ja kelle puhua.
Toinen suuri ongelma mulle on ollut kielimuuri. Vaikka oonkin opiskellut englantia ikuisuuden, musta tuntuu et en osaa sanoo mitään. Kielimuuri kyl pienenee joka päivä ja nyt englanti sujuu jo huomattavasti paremmin. Mut silti, kun joukko ihmisiä puhuu nopeesti ja samaan aikaan, jää mun ymmärtäminen aika vähäiseksi.
Oon lukenut pari kirjaa englanniksi, katsonut leffan ilman tekstityksiä (yleensä oon laiska ja pidän tekstitykset päällä, just in case) ja mun tavoite on oppia muutama uus sana joka päivä.
Nyt jo huomaan, et suomeks ajatteleminen on välillä hiton raskasta ja sit vaan rupeen ajattelemaan englanniksi.
Jokaisen vastoinkäymisen jälkeen ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin aloittaa alusta tai jatkaa siitä, mihin on jäänyt. Suomeen palaaminen ei tuu kuuloonkaan eikä vaistoinkäymisiin voi juuttua.
Mitä enemmän mulla on tekemistä, sitä onnellisempi mä oon, enkä ehdi ajatella mun vaihtarivuoden mahdollisia epäkohtia. Koska oon jokatapauksessa superonnellinen ja elän mun unelmaa. Ja oon hiton ylpee itsestäni et oon vapaaehtoisesti lähtenyt toiselle puolelle maailmaa ja alottanut aivan tyhjästä.
Terkuin,
Ansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti