Kun puhutaan amerikkalaisesta ruuasta, monien ensimmäinen mielikuva on mäkin kerrosateria kokiksen kera. Se oli myös mun käsitys amerikkalaisesta ruuasta ennen tätä vaihtarivuotta. Mutta täytyy myöntää, että amerikassa on myös paljon ihan älyttömän hyviä ruokia, joista ei Suomessa ei olla koskaan kuultukaan.
Se on kyllä totta, että McDonaldseja löytyy joka kaupungista, jopa keskellä ei mitään sijaitsevista maalaiskaupungeista. Ja niiden lisäksi noin sata muuta pikaruokaravintolaa. Ja sitten on muutama luksusravintola. Niin kuin Suomessakin, mä tykkään kuitenkin eniten kotiruuasta. Ja kaiken lisäksi mun hostäiti tekee aivan älyttömän hyvää ruokaa.
Amerikka on käytännössä sekoitus kaikkia kulttuureja. Sama pätee myös ruuan suhteen. Täältä löytyy niin kiinalaista, italialaista, saksalaista, kreikkalaista kuin meksikolaistakin.
Listaan tähän nyt muutamia ruokia, joita ei Suomessa ole (tai en ainakaan oo koskaan itse niitä syönyt) mutta ehdottomasti pitäis olla:
Chicken tortilla soup (=kanakeitto, mut jotai paljon parempaa) |
Chicken pot pie (=pakastevihanneksia&kanaa) |
hot chili (=jauhelihakeitto papujen kera) |
Fried chicken, mac&cheese ja fried okra on perus Oklahomalaista ruokaa. Tai oikeastaan sitä löytyy kaikista eteläisistä osavaltioista.
Brussels sprout (=paistettua ruusukaalia) |
Corn bread (=maissileipä) |
Ja sitten amerikkalaiseen aamiaiseen...Pekonia, kananmunia, pannukakkuja ja vohveleita sekä cinnamon rollseja.
Eteläosavaltioissa biscuits&gravy kuuluu perinteiseen aamiaiseen.
brownies |
cupcakes |
vohveli |
cinnamon rolls with icing |
Juustokakku. I can't even...heaven |
Snow cones (=värjättyä jäätä) |
Mun lempiravintoloihin täällä kuuluvat Braum's, tosin lähinnä vaan niiden jäätelöt. Koska mint choclate chip<3
Toinen lemppari on Red Lobster. Se on semifancy ravintola, joka pääasiassa tarjoaa seafood (entiiä mitä se on suomeks, hups).
Kolmas ja ehkä se true favorite on The Cheesecake factory. Siellä on tarjolla kaikkee mahdollista, ja mikä parasta, juustokakuista on tarjolla varmaan miljoona erilaista vaihtoehtoa. Se ravintola on taivas.
Ruokia ympäri maailmaa, joita oon päässy kokeilemaan yhden valtion, tarkemmin sanottuna yhden osavaltion sisällä:
Gyro, Kreikka. Sisaltää lampaanlihaa, pitaleipää ja tsatsiki-kastiketta |
TexMex, Meksiko |
Wienerschnitzel, Saksa |
Lihaa, kanaa ja riisiä. Brasilia |
Kouluruokaa en ole täällä edes maistanut. Tarjolla on hampurilaisia ja ranskiksia ja sit jotain epämäärästä kanaa. Ja siitä pitää vielä maksaakin. Oon oppinu arvostamaan suomalaista kouluruokaa ihan eri tavalla. Enkä malta odottaanet pääsen taas syömään sitä!!
Suomesta mulla on kaikkein eniten ikävä ruisleipää ja suklaata. Fazerin sinistä oonkin päässyt muutaman kerran syömään täällä, mut ruisleipää en oo saanu yhdeksään kuukauteen. Mulla on myös ikävä kalakeittoa ja niitä salaattiannoksia, jotka täyttää puoli lautasta. Ja tietenkin aitoja suomalaisia mustikoita.
Terkuin,
Ansku.